Wega Group logo
11/11/2019

Digitalisaatio osana merenkulun päästövähennyksiä

Wega teki Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin toimeksiannosta selvityksen digitalisaatiosta merenkulun päästövähennyskeinona (Digitalization as a tool to reduce GHG emissions in maritime transport), ja raportti on nyt julkaistu Traficomin julkaisusarjassa.

Digitalisaation mahdollisuudet merenkulun turvallisuuden, tehokkuuden ja ympäristöystävällisyyden parantamisessa ovat olleet viime vuosina suuren kiinnostuksen kohteena. Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO asetti viime vuonna merenkululle kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteen, jonka mukaan päästöt tulee puolittaa vuoteen 2050 mennessä verrattuna vuoden 2008 tasoon.

Wegan tekemän selvityksen tavoitteena oli tarkastella digitalisaatiota yhtenä keinona IMOn päästövähennystavoitteen saavuttamiseksi sekä selvittää logistiikkaketjun eri toimijoiden ymmärrystä digitalisaation merkityksestä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä.

Suomi on jättänyt myös selvitykseen perustuvan infopaperin, sisältäen raportin, IMOn merenkulun kasvihuonekaasupäästövähennystyöryhmän ISWG-GHG 6 -kokoukseen, joka järjestetään tällä viikolla 11.–15.11.

Tutustu asiantuntijoidemme laatimaan selvitykseen digitalisaation hyödyntämisestä merenkulun päästövähennyksissä täällä.